9-10 Correlation isn't amazing

Viimeinen työharjoitteluviikko osuuskunnassa virallisesti, muttei käytännössä.
Laajentunut asiakkaan projekti jatkuu.
Projektiin tällä viikolla paneuduin työstämällä lisää koululle tuotuja huonekaluja,. Runsaasti yksinkertaista työtä, joka uhkaa jäädä saapumatta asiakkaalle henkilökohtaisten esteiden takia.
Pitkälti siis valkoiseksi maalausta, eli kaikkien näiden valkoiseksi maalaamista: Peili, peili, valaisin, valaisin, kirjateline, jalkalmppu, lipasto, sohvapöytä, säilytyspenkki, keinuhevonen, avainkaappi, pöytävalaisin, istuintynnyri, sydäntarjotin. Olisikohan tuossa nyt kaikki?
Kasvan joka hetki kun sivelen maalia pintaan.
Maalasin valkoista kansalaisopiston kurssillakin, en aikaisemmin tykännyt väristä, mutta nyt se kasvattaa minut ymmärtämään itseäni ja maailmaa paremmin.

 Pakettiautolla sai ajaa taianomaisessa säässä. Olen kyllä iloinen, että koulussamme on sellaisen ajoneuvon  käyttömahdollisuus. 

 Edelleen harrastan valoja ja varjoja, ne eivät lakkaa viehättämästä jostain syystä. Niin orgaaninen asia kuin valo työskennellesään esteiden kanssa tuottaa niin suuria elämyksiä.
Parhaiksi puoliksi tässä ihmisajoneuvossa sanoisin olevan nauruntuottokyvyn. Siinä värähtelyn aallokossa surffaa vaikka minkälaisten haaksirikkojen kanssa. Kun muuttuu aineettomaksi, saa kiinni elämän liikkeeestä.

Sitten välittömiä ajatuksia moottoritiellä.
-Näkökyky on huonontunut käytössä. Sulkisinko silmät pitääkseni näkönkykyni kunnossa?
-Ansaitsisin uimahallin verran juodakseni, mutta minulla ei ole pääsyä uimahalliin. Saisinko muualta saman määrän?
-Jokainen kohtaaminen lieventäisi vaurion laajenemista, jos olisit joku toinen.
-Sinä painat, minä ulvon. Minä painan, sinä laulat. Mikä siis olen?